19.1.15

Valkosuklaatäyte

Ohhoh, kylläpä aika on mennyt nopeasti ja blogin puolella ollut todella hiljaista. Pahoittelut siitä! Nyt tulin laittamaan näytille tuon valkosuklaatäytteen, jota lupailin jo marraskuussa. Joulukuu oli omalta osalta todella hiljaista leipomisen osalta, vaikka ehkä juuri silloin pitäisi joululeivonnaisten ideoita sinkoilla päästä. Itsellä kuitenkin iski laiskuus ja innostuksen puute kaiken jouluhässäkän keskellä. Nyt tammikuussa päätin alkaa ryhdistäytymään ja tilasin confetista vähän motivaatiota. Paketissa oli mm. muotoilumassaa ja tarvikkeet pitsikoristeisiin. Muutama tilauskin on vielä tässä kuun lopussa, joten kuvia kakuista tulee varmastikkin tänne.

Täytteeseen ei pitäisi tarvita ollenkaan liivatetta, sillä suklaa jähmettää sitä tarpeeksi. Mutta jos täyte vaikuttaa jostain syystä löysältä lisää joukkoon ihmeessä liivatelehti tai kaksi.








VALKOSUKLAATÄYTE
2,5dl vispikermaa
100g maustamatonta tuorejuustoa
100g vaniljarahkaa
200g valkosuklaata
1rkl vaniljakreemijauhetta

Aloita sulattamalla valkosuklaa mikrossa. Sekoita tuorejuusto ja rahka yhdeksi seokseksi ja lisää valkosuklaa. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita valkosuklaaseos huolellisesti joukkoon.

-Tiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti