4.8.15

Neulonta kakku

Kesäkuun lopussa tein tälläisen kakun 65v synttäreille. Pahoittelen puhelimella otettuja kuvia, mutta järkkäri oli jäänyt väärään osoitteeseen. Kakku maistui mustikalle ja sitruunalle. Tuota "neulosta" oli kiva päästä kokeilemaan ja sen tekeminen oli todella yksinkertaista ja helppoa.



-Tiia

27.7.15

Kukkaruukku kakku

Jatkan taas päivittelyä näillä vähän vanhoilla kakkujutuilla. Tälläisen kakun tein äitienpäivänä äidilleni. Netissä selaillessa erilaisia kakkuaiheita tekee mieli päästä tekemään kaikkea erilaista ja uutta! Äitienpäivä oli täydellinen päivä päästä kokeilemaan kukkaruukku kakkua. Täytin kakun persikkatäytteellä, jota kokeilin ensimmäistä kertaa, mutta en valitettavasti päässyt maistamaan miltä se maistui. Kakkua syömään päässeet kuitenkin kertoivat sen maistuneen hyvältä! "Mullan" kakkuun tein vaaleasta keksimurusta, jota pyörittelin kaakaojauhossa.




-Tiia

26.7.15

Valmistuminen

Eli nyt täällä kirjoittaa ihka oikea leipuri-kondiittori, eikä mikään raakile, sillä toukokuun lopussa sain vihdoin ammattilakin päähäni Turun  Logomossa. Kolmen vuoden urakka on sai vihdoin päätöksen ja todistuskin näytti aika hyvältä :) Valmistujaisjuhliini tein tietysti itse kaikki tarjottavat, mutta keskityn tässä postauksessa lähinnä kakkuun.

Kakku piti sisällään vadelma- ja kinuskitäytettä ja nuo isommat koristeet (kaulin ja pursotinpussi) tein riisimuromassasta. Niihin koristeisiin liittyykin kovin ei hauska tarina ainakaan omasta mielestä, sillä jätin ne yöksi pöydälle ja yön aikana vanhempieni koirat olivat pistelleet ne poskiinsa. Aamulla kauheessa paniikissa värkkäsin sitten uudet koristeet. Miksi mulle tapahtuu aina jotai tälläistä? :D









-Tiia



24.7.15

Kuulumisia

Blogi on ollut hiljainen koko tämän vuoden, suuret pahoittelut siitä. Päivittäminen ei ole oikeen vaan napannut. Leipomiseni on koostunut lähinnä muutamien tilauskakkujen tekemisestä. Nyt selaillessani netissä kakkublogeja sain pienen inspiraation kirjoittaa tänne. Katsotaan miten tämä lähtee taas käyntiin, mutta pääasiassa luulen postailevani tänne lähinnä kakkujen kuvia. Ajattelin lähiaikoina tehdä postauksia muutamista kakuista mitä olen tehnyt tämän hiljaiselon aikana. Mutta pidemmittä selityksittä, hyvää "kesää" kaikille ja toivotaan että saan blogiin taas eloa! 

-Tiia








31.1.15

Wunderbaum-kakku

Tälläinen synttärikakku tuli tehtyä tänä vuonna poikaystävälle! Olen jo pariin kertaan tehnyt autokakkuja ja nyt ajattelin tehdä jotain erilaista, mutta autoaiheessa vähän pysyttiin edelleen. Sisällään kakku piti synttärisankarin toiveesta sitruuna- ja valkosuklaatäytettä. En kyllä muista koska olisin viimeksi tehnyt kakun, joka ei pidä sisällään ollenkaan marjoja! Mutta hyvä yhdistelmä oli :) Oli kivaa tehdä pitkästä aikaa myös muotokakku, ja olihan tuon marsipaanin kanssa päällystämisessä vähän ongelmia, mutta lopputulos silti ihan jees!





 -Tiia



25.1.15

15v kakku

Eilen vietettiin serkun syntymäpäiviä ja tein tarjoilut juhliin. Kakku piti sisällään mustikka ja sitruunatäytettä. Hyvä yhdistelmä ja sitä on tullut tehtyä lähiaikoina melkein kaikkien kakkujen väliin. Kukka on tehty confetista tilaamastani muotoilumassasta, jota oli muuten aivan ihana työstää!




-Tiia

19.1.15

Valkosuklaatäyte

Ohhoh, kylläpä aika on mennyt nopeasti ja blogin puolella ollut todella hiljaista. Pahoittelut siitä! Nyt tulin laittamaan näytille tuon valkosuklaatäytteen, jota lupailin jo marraskuussa. Joulukuu oli omalta osalta todella hiljaista leipomisen osalta, vaikka ehkä juuri silloin pitäisi joululeivonnaisten ideoita sinkoilla päästä. Itsellä kuitenkin iski laiskuus ja innostuksen puute kaiken jouluhässäkän keskellä. Nyt tammikuussa päätin alkaa ryhdistäytymään ja tilasin confetista vähän motivaatiota. Paketissa oli mm. muotoilumassaa ja tarvikkeet pitsikoristeisiin. Muutama tilauskin on vielä tässä kuun lopussa, joten kuvia kakuista tulee varmastikkin tänne.

Täytteeseen ei pitäisi tarvita ollenkaan liivatetta, sillä suklaa jähmettää sitä tarpeeksi. Mutta jos täyte vaikuttaa jostain syystä löysältä lisää joukkoon ihmeessä liivatelehti tai kaksi.








VALKOSUKLAATÄYTE
2,5dl vispikermaa
100g maustamatonta tuorejuustoa
100g vaniljarahkaa
200g valkosuklaata
1rkl vaniljakreemijauhetta

Aloita sulattamalla valkosuklaa mikrossa. Sekoita tuorejuusto ja rahka yhdeksi seokseksi ja lisää valkosuklaa. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita valkosuklaaseos huolellisesti joukkoon.

-Tiia